Hirvipeijaiset 31.10.2026

Hirvensalmen Eränkävijöiden perinteiset hirvipeijaiset vietetään tuttuun tapaan pyhäinpäiväviikonlopun lauantaina, eli tänä vuonna 31.10.2026. Peijaiset pidetään jälleen Syväsmäen Seurapirtillä (Syväsmäentie 83, 52520 Syväsmäki).

Seuramme kutsuu peijaisiin ennen kaikkea maanvuokraajansa sekä alueen asukkaat, naapuriseurojen edustajat ja tietenkin jäsenensä perheineen. Ovet avataan kello 13, ja syksyn saaliista valmistettu ruoka on tarjolla kello 16.00 saakka.

Tervetuloa!

Hirvitalkoot jatkuvat 12.9.

Hirvijahtia valmistelevat talkoot jatkuvat lahtivajan ja kylmiön siivoamisella ja viimeisen hirvitornin paikoilleen asettamisella lauantaina 12.9. kello 9.00 alkaen. Kokoontuminen entiseen tapaan Ansaharjussa (Soikastintie 1).

Ilmoita villisikahavainnoista!

Jos olet havainnut villisikoja tai jälkiä villisioista, ilmoita niistä pikimmiten Matti Saariselle tai Kalle Sikaselle. Afrikkalaisen sikaruton leviämisen ehkäisemiseksi alueen metsästysseurat tehostavat villisikojen metsästystä, ja kaikki sikahavainnot myös muilta kuin Eränkävijöiden käytössä olevilta alueilta ovat arvokkaita. Havaintoja pyydetään paitsi seuran jäseniltä, myös alueen asukkailta ja loma-asukkailta.

Villisikajahtiin osallistumisesta kiinnostuneet Eränkävijöiden jäsenet voivat ilmoittautua Saariselle tai Sikaselle. Kiinnostuneet liitetään WhatsApp-viestiryhmään, jonka kautta metsästäjiä kutsutaan myös muiden alueen seurojen villisikajahteihin.

Hirvikokous ja -talkoot 5.9.

Metsästysvuoden 2026–2027 hirvijahtia valmisteleva talkoopäivä pidetään lauantaina 5.9. klo 9.00 alkaen. Paikka on Ansaharjun metsästysmaja (Soikastintie 1). Päivä alkaa talkoilla, joissa raivataan ampuma-aloja ja tarvittaessa kunnostetaan hirvitorneja.

Talkoiden jälkeen klo 13.00 alkaen pidetään hirvikokous, joka muun muassa valitsee hirvijahdin jahtipäällikön ja varapäälliköt sekä erityisesti valkohäntäpeurajahdista vastaavat varapäälliköt. Lisäksi kokous päättää hirvijahtiin liittyvistä maksuista.

Hirvijahtiin osallistuminen ei edellytä hirvikokoukseen ja -talkoisiin osallistumista, mutta se on toivottavaa.

Sääntömääräinen kesäkokous 22.8.

Hirvensalmen Eränkävijät ry:n sääntömääräinen kesäkokous järjestetään lauantaina 22.8. kello 16.00 alkaen. Kokouspaikka on seuran metsästysmaja Ansaharju (os. Soikastintie 1, Hirvensalmi).

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, eli alkavaa metsästysvuotta koskevia metsästyssääntöjä ja -ohjeita. Asialistaan voi tutustua seuran jäsenosiossa, tai suoraan tämän linkin kautta (vaatii kirjautumisen).

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Jäsenmaksulaskut on lähetetty

Hirvensalmen Eränkävijät ry:n jäsenmaksulaskut metsästysvuodelle 2026–2027 on lähetetty maanantaina 13.7. Sähköpostitse toimitettavat laskut saapuvat vielä saman päivän aikana, kirjepostilla siihen voi mennä jopa viikko. Ilmoitathan seuran sihteerille (sihteeri@hirvensalmenerankavijat.fi), mikäli et ole saanut laskua 20.7. mennessä! Laskujen eräpäivä on 10.8. ja sen tulee olla maksettu ennen metsästyksen aloittamista tai seuran kokouksiin osallistumista.

Tarkastathan saamasi laskun huolellisesti ennen sen maksamista! Tänä vuonna laskutus tapahtuu ensimmäistä kertaa Suomen Metsästäjäliiton uuden Jahti-rekisterin kautta. Järjestelmän käyttöönotossa on ollut hankaluuksia, minkä takia laskutuksessa saattaa edelleen olla virheitä. Älä maksa virheellistä laskua, vaan ilmoita virheistä seuran sihteerille.

Käytä maksaessasi laskulla näkyvää tilinumeroa, viitenumeroa sekä saajatietoa! Laskulla maksun saajaksi on merkitty Suomen Metsästäjäliitto, koska jäsenmaksut kiertävät liiton pankkitilin kautta. Rahat tilitetään Hirvensalmen Eränkävijöille viitenumeron perusteella.

Älä maksa jäsenmaksua vanhan laskun tiedoilla äläkä suoraan seuran pankkitilille. Väärä tai puuttuva viitenumero aiheuttaa sen, että raha ”eksyy” Metsästäjäliiton järjestelmään ilman, että se ohjautuu Hirvensalmen Eränkävijöille. Suoraan seuran tilille maksettu jäsenmaksu kyllä löytää perille, mutta lasku ei automaattisesti näy maksettuna – asian selvittely aiheuttaa ylimääräistä työtä seuran rahastonhoitajalle ja sihteerille.

HEK vs. Kuitulan Erä -ampumakilpailut

Hirvensalmen Eränkävijöiden ja Kuitulan Erän välinen, perinteinen seuraottelu kisaillaan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna, lauantaina 11.7. ja sunnuntaina 19.7. Kisapaikka on totutusti Tiilikkalan ampumarata.

Ensimmäisenä kisapäivänä (lauantaina 11. päivä klo 10.00 alkaen) ammutaan luodikko ja trap, seuraavan viikon sunnuntaina (19. päivä klo 12.00 alkaen) metsästyshirvi ja metsästyshaulikko.

Kisamaksu on haulikkolajien osalta 15 euroa, kiväärilajien osalta 10 euroa.

Tervetuloa!